Yleistä
Tältä sivulta löytyy seuroille tarkoitettua tietoa. Mikäli jostain seura- tai Hokutoryutoimintaan liittyvästä herää kysymyksiä, voi aina olla yhteydessä suoraan Hokutoryutoimistoon, tai soittamalla 09 694 6554 (arkisin klo 13-20).
Seuraleirit
Seuran suunnitellessa leiriä tai muuta tapahtumaa, on hyvä varmistaa Hokutoryu ju-jutsun tapahtumista, ettei samanaikaisesti osu valtakunnallisia leirejä tai kilpailuja. Seura tiedottaa Hokutoryutoimistoa tulevasta leiristään sähköpostitse, jolloin leiri lisätään tapahtumasivulle. Mainitse ainakin tapahtumatyyppi, aika ja paikka.
Hokutoryu ju-jutsun uutisiin julkaistaan myös uutisia seuroissa pidetyistä leireistä. Uutisen julkaisun edellytyksenä on, että Hokutoryutoimistolle toimitetaan pikaisesti tapahtumasta kuvia, sekä muutaman virikkeen jutun. Mainitse ainakin tapahtuman nimi, ajankohta, paikka, järjestäjä ja ohjaaja. Tekstejä stilisoidaan ennen julkaisua.
Kilpailujen järjestäminen
Tulossa
Lisenssivastaava
Suomen Karateliitto edellyttää Olympiakomitean ja opetusministeriön ohjeistuksen mukaisesti, että jokaisella ju-jutsun harrastajalla, valmentajalla ja tuomarilla on liiton lisenssi. Lisenssikausi on kalenterivuosi, joten lisenssi tulee aina uusia vuoden alussa. Lisenssi ostetaan Suomisportista.
Seurojen tehtävä on varmistaa, että kaikilla seuran toiminnassa mukanaolevilla on voimassa oleva lisenssi. Seuran on tähän tehtävään hyvä määrittää lisenssivastaava. Seuran lisenssivastaava saa Karateliitolta oikeudet lisenssien tarkistamiseen Suomisportista, olemalla yhteydessä suoraan Karateliittoon.
Logot
Hokutoryu ju-jutsulogot ovat Hokutoryuseurojen vapaassa käytössä. Tarvittaessa logot saa pyytämällä Hokutoryutoimistolta.
Yhteystiedot
Varmistakaa, että seuranne yhteystiedot ovat Hokutoryutoimistossa ajan tasalla. Seuraavat tiedot on hyvä toimittaa Hokutoryutoimistolle oma-aloitteisesti, aina kun tiedoissa tapahtuu muutoksia.
Seuran nimi:
Salin käyntiosoite:
Postiosoite ja posteja vastaanottavan henkilön nimi:
Seuran sähköposti johon haluatte seuroille tarkoitetut tiedotteet:
Nettisivut:
Seuran ensisijainen Hokutoryu yhteyshenkilö ja hänen yhteystiedot:
Henkilö 2 ja hänen yhteystiedot:
Muita seuran keskeisiä henkilöitä joiden yhteystiedot meillä olisi hyvä olla:
Mikäli seurassa on junioritoimintaa, seuran juniorivastaavan yhteystiedot:
Puh: 09 694 6554 (arkisin 13-20)
Sähköposti:
Tallberginkatu 1 D 59
00180 Helsinki
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |