Viralliset säännöt löytyvät tästä linkistä (tulostettava versio).
Hokutoryu-ottelun tarkoitus
Hokutoryu-ottelun tarkoituksena on kamppailla vastustajan kanssa hyödyntäen ju-jutsun perinteistä kamppailuajatusta ja tekniikoita. Tavoitteena on, että ottelijan tulee osoittaa kamppailussa hyvää jujutsuhenkeä, rohkeutta, paineensietokykyä ja peräänantamattomuutta sekä kykyä käyttää ja soveltaa monipuolisesti ju-jutsutekniikkaa.
Hokutoryu ju-jutsun kamppailuajatus
Hokutoryu ju-jutsun kamppailuajatuksena on vahvoja ATEMI-tekniikoita käyttäen tyrmätä vastustaja tai heikentää hänen puolustustaan siten, että tämä voidaan heittää tai kaataa ja saattaa SHIME-, tai KANSETSU WAZA – tekniikalla sellaiseen asemaan, että tämä ei pysty puolustautumaan ja jatkamaan välittömästi kamppailua.
Hokutoryu-ottelussa on ns. yhden tehokkaan suorituksen periaate; mikäli ottelija pystyy joko tyrmäämään vastustajan sallitulla ATEMI-tekniikalla tai heikentämään vastustajan puolustusta siten, että tämä voidaan heittää tai kaataa ja saatetaan SHIME-, tai KANSETSU WAZA – tekniikalla sellaiseen asemaan että tämä ei pysty puolustautumaan ja jatkamaan välittömästi kamppailua, niin tällöin ottelu päättyy. Ottelu päättyy myös, mikäli vastustaja luovuttaa (KIKEN).
Hokutoryu-ottelun kulku
Hokutoryu-ottelussa toimitaan tämän ohjeen mukaisesti. Seremonialla osoitetaan kunnioitusta Hokutoryu ju-jutsua kohtaan, kunnioitusta vastustajaa kohtaan sekä kunnioitusta sääntöjä kohtaan, joita ehdottomasti noudatetaan.
Käsitekniikat / osuma-alueet
Kaikki lyöntitekniikat saa kohdistaa
Jalkatekniikat / osuma-alueet
Kaikki potkutekniikat saa kohdistaa
Maassa makaavaan vastustajaan voi suunnata potkutekniikan sallitulle osuma-alueelle siten, että potkaisijan toisen jalan polvi on maassa. Maasta voi suunnata potkutekniikan yläpuolella olevaan vastustajaan sallitulle osuma-alueelle. Mattokamppailussa samassa tasossa vastustajan kanssa kantapääpotkut (KAKATO) ylhäältä alaspäin tai vaakatasossa päähän on kielletty.
Heitot, kaadot, pyyhkäisyt, maahan viennit (NAGE–WAZA)
Vastustajan voi heittää tai kaataa millä tahansa tekniikalla kuitenkin siten että kyseiseen tekniikkaan ei ole yhdistetty mitään niskaan tai selkärankaan suunnattua puhdasta lukko- tai kuristustekniikkaa. Heittäjän (TORI) tulee hallita sekä heitettävä (UKE) että koko heittotilanne siten, että itse tekniikasta (WAZA) tai alastulosta (UKEMI) ei aiheudu loukkaantumisvaaraa kummallekaan osapuolelle.
Lukkotekniikat (KANSETSU-WAZA)
Lukot saa kohdistaa mihin tahansa niveleen pois lukien niskaan ja selkärangan alueelle, ei sormien nivelten alueelle eikä kiertäviä lukkoja polviniveliin. Lukot voi suorittaa joko pystyottelussa tai matto-ottelussa.
Kuristustekniikat (SHIME-WAZA)
Kuristukset voi suorittaa joko pystyottelussa tai matto-ottelussa pois lukien heiton tai heiton yrityksen yhteydessä. Kuristukset voivat olla ns. paljaita kuristuksia (HADAKA–JIME) tai vastustajan puvun kauluksen avulla tehtyjä kuristuksia.
Hokutoryu-ottelussa kielletyt tekniikat ja toiminnot
Hokutoryu–kilpailujen sääntökategoriat
Hokutoryu-kilpailut ja -ottelut jaetaan seuraaviin kategorioihin:
A-säännöt
Hokutoryu-ottelut A-säännöillä otellaan minimisuojavarusteilla (kohta 5.2.; Suojavarusteet).
B-säännöt
Hokutoryu-ottelut B-säännöillä otellaan lisäsuojavarusteilla; minimisuojavarusteiden (kohta 5.2) lisäksi käytetään tällöin sukkamallisia sääri- ja jalkapöytäsuojia sekä käsisuojia, jotka mahdollistavat otekamppailun. Ennen kilpailun tai ottelun alkua käytettävät suojavarusteet tulee tarkastuttaa tatamin vastuutuomarilla. Suojavarusteissa ei saa olla muovisia tai metallisia kovikkeita tai muita vastaavia tukirakenteita.
Turnausmuotoiset Hokutoryu-kilpailut
Turnausmuotoisissa Hokutoryu-kilpailuissa voidaan ottelut käydä B-säännöillä. Kaikissa mestaruuskilpailuissa (maa, maanosa, maailma) finaaliottelut tulee käydä A-säännöillä.
Seuraavat painoluokat ovat viralliset Hokutoryu–kilpailujen painoluokat, joita käytetään kaikissa mestaruuskilpailuissa (maa, maanosa, maailma) yli 18-vuotiailla kilpailijoilla. Nuorten ikäluokan (ikäluokka Y, 16 – 17 – vuotiaat) ottelija saa huoltajansa kirjallisella luvalla otella aikuisten (yli 18-vuotiaat) kilpailusarjassa. Hokutoryu-kilpailuissa voidaan tarvittaessa yhdistellä virallisia painoluokkia. Kansallisissa mestaruuskisoissa järjestäjä voi päättää sarjojen yhdistämisestä. Maanosan ja maailman mestaruuskisoissa päätöksen sarjojen yhdistämisestä voi tehdä Hokutoryu -tyylisuunnan Soke tai hänen ollessaan estyneenä WFJ:n (World Federation of Ju-Jitsu) johto. Ottelusarjat tulee yhdistää siten, että sarjojen sisällä ottelijoiden painoero säilyy kohtuullisena.
Miehet
Miesten viralliset painoluokat ovat: – 65 kg, – 73 kg, – 80 kg, – 86 kg, – 94 kg, – 100 kg, + 100 kg
Naiset
Naisten viralliset painoluokat ovat: – 52 kg, – 60 kg, – 66 kg, – 72 kg, – 78 kg, + 78 kg
Ottelualue
Hokutoryu – kilpailut käydään tatamilla, joka on vähintään 4 cm paksu ja joka on tarkoitettu kamppailulajikäyttöön. Ottelualueen koko on 8 x 8 metriä, jonka lisäksi alueen ulkopuolella on tatamilla päällystetty, samassa tasossa ottelualueen kanssa oleva vähintään 1 metrin levyinen turva-alue. Ottelualue merkitään tatamiin käyttäen eriväristä tatamia kuin ottelualueen pääväri on. Kyseinen erivärinen tatami on 1 metrin levyinen ja se muodostaa samalla ottelualueen sisälle varoalueen, joka on osa varsinaista ottelualuetta.
Hygienia
Kilpailupuku
Kilpailupuku on väriltään valkoinen ja sen tulee täyttää seuraavat vaatimukset:
Naiset voivat käyttää kilpailupuvun takin alla valkoista T-paitaa.
Varmistuakseen siitä, että ottelijan takin hihat ovat vaaditun pituiset, mattotuomari voi käskeä ottelijaa kohottamaan molemmat käsivartensa täysin ojennettuina eteenpäin hartioiden tasalle tämän tarkistamiseksi. Mattotuomari voi määrätä ottelijan vaihtamaan kilpailupuvun tai sen osan säädetyssä ajassa, mikäli se ei täytä näitä vaatimuksia. Jos ottelijalla ei ole mahdollisuutta otella sääntöjen mukaisessa asussa, hänet diskvalifioidaan.
Kilpailupuvussa saa olla normaalien valmistajan merkintöjen lisäksi ottelijan kansallisuustunnus vasemmassa hihassa, ottelijan seuratunnus vasemmassa hihassa, Hokutoryu ju-jutsun kolmiotunnus takin rintapielessä vasemmalla puolella, sekä punainen kolmiotunnus ja teksti ”Hokutoryu” takin selkämyksessä.
Seuraavat suojavarusteet ovat pakollisia Hokutoryu -kilpailuissa.
Vaadittavat suojat tulee kilpailujen järjestäjän ilmoittaa etukäteen kilpailukutsussa.
Ottelijat erotetaan toisistaan punaisella (AKA) ja sinisellä (AO) vyöllä. Omien, graduointiarvoa osoittavien vöiden käyttö Hokutoryu-kilpailuissa ei ole sallittua.
Hokutoryu-kilpailuissa otteluiden kesto on kaksi 2 minuutin erää, joiden välissä on yhden minuutin tauko. Otteluaika on ns. tehollista otteluaikaa, jolloin mattotuomarin keskeyttäessä ottelun komennolla YAME, ajanotto keskeytetään. Ajanottoa jatketaan mattotuomarin jatkaessa ottelua komennolla HAJIME. Turnausmuotoisissa kilpailuissa karsintaotteluiden kesto voi olla 1 x 3 min. Mikäli mestaruuskilpailujen (maa, maanosa, maailma) finaaliottelussa kahden erän jälkeen ottelu päättyy tuomareiden päätöksellä tasatulokseen (HIKIWAKE), otellaan yhden minuutin tauon jälkeen jatkoerä (ENCHO SEN) joka on pituudeltaan kaksi minuuttia.
Hokutoryu-ottelun voitto (NO GACHI).
Hokutoryu-ottelun voi voittaa tyrmäyksellä (KOUBAN), luovutuksella (KIKEN), tai tuomareiden päätöksellä (HANTEI). Hokutoryu-ottelu ei voi päättyä tasan (HIKIWAKE).
Hokutoryu-ottelun voitto tyrmäyksellä (KOUBAN)
Tyrmäysvoiton voi saavuttaa potkulla päähän tai lyönnillä tai potkulla vartaloon. Mikäli osuman saanut ottelija ei ole välittömästi osuman jälkeen ottelukuntoinen mattotuomarin tulkinnan mukaan ja pystyasennossa, julistetaan vastustaja ottelun voittajaksi tyrmäyksellä (KOUBAN).
Potkulla päähän tyrmätty ottelija ei saa otella tyrmäyksen jälkeen; karenssiaika on kolme kuukautta.
Hokutoryu-ottelun voitto luovutuksella (KIKEN)
Luovutusvoiton (KIKEN) voi saavuttaa tekemällä sääntömääräisen nivellukon (KANSETSU-WAZA) tai sääntömääräisen kuristuksen (SHIME-WAZA) vastustajalle siten, että hän antaa antautumismerkin (MAITTA) tai taputtaa käsillä tai jaloilla antautumisen merkiksi. Mattotuomarilla on oikeus tuomita ottelijalle luovutustappio (KIKEN), mikäli hän itse ei pysty tai ymmärrä antaa antautumismerkkiä. Luovutustappio voidaan tuomita myös ottelijan loukkaantuessa siten, että hän ei pysty jatkamaan ottelua.
Hokutoryu-ottelun voitto tuomareiden päätöksellä (HANTEI)
Arvostelutuomarit (3 kpl) arvioivat jokaisen erän siten että osumapisteiden perusteella määritellään erän voittaja. Erän voittajalle arvostelutuomarit antavat 10 ottelupistettä ja häviäjälle 9 tai 8 ottelupistettä riippuen kyseisen erän ja ottelijoiden tasaisuudesta tai ylivoimasta.
Erän arviointi perustuu
Arvostelutuomarit antavat ottelupisteet osumapisteiden perusteella seuraavasti:
Mikäli ottelupisteiden määrä ottelun jälkeen on ottelijoilla tasan, arvostelutuomarit käyttävät toissijaista arviointia.
Ottelun arviointi perustuu toissijaisesti:
Arvostelutuomarit arvioivat erien yhteistuloksen perusteella koko ottelun voittajan. Ottelun voittaa se ottelija, joka saa arvostelutuomareilta enemmän voittoääniä.
Jatkoerä (ENCHO SEN)
Mikäli mestaruuskilpailujen (maa, maanosa, maailma) finaaliottelussa kahden erän jälkeen ottelu päättyy tuomareiden päätöksellä tasatulokseen (HIKIWAKE), otellaan yhden minuutin tauon jälkeen jatkoerä (ENCHO SEN). Mikäli kaksi tai kolme arvostelutuomaria esittää kahden erän jälkeen tasatilannetta (HIKIWAKE), otellaan jatkoerä (ENCHO SEN). Jatkoerä (ENCHO SEN) arvostellaan omana otteluna kuitenkin siten että ottelijalle ensimmäisessä tai toisessa erässä mahdollisesti annetut huomautukset tai varoitukset pysyvät voimassa myös jatkoerässä. Jatkoerän ja siten koko ottelun voi voittaa tyrmäyksellä (KOUBAN), luovutuksella (KIKEN), tai tuomareiden päätöksellä (HANTEI). Jatkoerän ja siten koko ottelun voi hävitä diskvalifioinnilla (HANSOKU MAKE). Arvostelutuomarien on joko ensisijaisten tai toissijaisten arvosteluperusteiden perusteella arvioitava jatkoerän ja siten koko ottelun voittaja. Jatkoerää arvostelutuomari ei saa arvioida tasatilanteeksi (HIKIWAKE).
Huomautus (KEIKOKU) ja varoitus (HANSOKU CHUI)
Ottelijan tehdessä minkä tahansa Hokutoryu-ottelussa kielletyn tekniikan tai toiminnon, mattotuomari voi antaa ottelijalle huomautuksen (KEIKOKU) tai varoituksen (HANSOKU CHUI) riippuen rikkomuksen asteesta tai vakavuudesta. Mikäli ottelija tekee toistamiseen minkä tahansa Hokutoryu-ottelussa kielletyn tekniikan tai toiminnon, mattotuomari voi antaa ottelijalle vielä toisen huomautuksen (KEIKOKU) tai varoituksen (HANSOKU CHUI). Samasta, toistamiseen tehdystä rikkeestä ei voi antaa varoituksen (HANSOKU CHUI) antamisen jälkeen huomautusta (KEIKOKU).
Mikäli ottelija tekee kolmannen minkä tahansa Hokutoryu-ottelussa kielletyn tekniikan tai toiminnon, menetellään seuraavasti:
Antaessaan varoitusta (HANSOKU CHUI) mattotuomari ottaa varoitettavaa ottelijaa ranteesta ja näyttää arvostelutuomareille sormilla monesko varoitus ottelijalle on kyseessä. Arvostelutuomarit merkitsevät varoituksen ylös ottelun arvostelulomakkeeseen. Arvostelutuomari vähentää jokaisesta ottelijan saamasta varoituksesta erän lopullisessa arvioinnissa ottelijalta yhden ottelupisteen.
Diskvalifiointi (HANSOKU MAKE)
Ottelijan tehdessä minkä tahansa Hokutoryu-ottelussa kielletyn tekniikan tai toiminnon, mikä on mattotuomarin tulkinnan mukaan asteeltaan riittävän vakava, ottelija voidaan diskvalifioida (HANSOKU MAKE), suoraan ilman huomautusta tai varoitusta. Tällöin toinen ottelija julistetaan ottelun voittajaksi.
Tatamin vastuutuomarin oikeudet
Tatamin vastuutuomarin tehtävänä on vastata tuomaritoiminnan sääntöjenmukaisuudesta, sujuvuudesta ja puolueettomuudesta kyseisellä ottelutatamilla. Tässä tehtävässä vastuutuomarilla on oikeus
Samat oikeudet on kilpailujen ylituomarilla kaikkien ottelutatamien osalta kilpailujen aikana.
Tuomarisovellus
Mikäli esim. harjoitus-, sali- tai leirikilpailuissa ei ole mahdollista käyttää kolmea arvostelutuomaria ja yhtä mattotuomaria, tällöin voidaan toimia siten, että Hokutoryu-ottelun tuomitsee yksi mattotuomari ja kaksi arvostelutuomaria. Tällöin arvostelutuomarit arvostelevat ottelun normaalisti sääntöjen mukaan. Mikäli kahden erän jälkeen arvostelutuomareiden arvostelu näyttää ottelulle tasatilannetta (HIKIWAKE), ottelun voittajan ratkaisee mattotuomari tuomaripäätöksellä (HANTEI). Tätä tuomarisovellusta ei saa käyttää mestaruuskilpailuissa (maa, maanosa, maailma).
Huoltaja
Ottelijalla tulee olla yksi huoltaja. Ottelun aikana huoltajan paikka on ottelijan takana tuolilla ottelualueen ulkopuolella. Huoltajalle on sallittua hillitty ohjeiden antaminen ja ottelijan huoltaminen erätauolla ja loukkaantumistilanteissa. Huoltaja ei saa tulla ottelualueelle ilman mattotuomarin lupaa.
Huoltajalla on oikeus luovuttaa (KIKEN) ottelu oman ottelijansa puolesta. Tällöin huoltaja antaa selvästi käsillä merkin mattotuomarille, joka keskeyttää ottelun. Mattotuomari voi huomauttaa tai poistaa huoltajan, mikäli huoltajan käytös ei ole asiallista ja Hokutoryuhengen mukaista. Ottelijalle voidaan antaa huomautus (KEIKOKU) varoitus (HANSOKU CHUI) tai hänet voidaan diskvalifioida (HANSOKU MAKE) huoltajan sääntörikkomusten tai epäasiallisen käytöksen vuoksi.
Kilpailujen johtaja
Hokutoryu-kilpailuissa on nimetty kilpailujen johtaja, joka vastaa kilpailuorganisaatiosta, sen toiminnasta ja kilpailujen sujuvasta läpiviennistä.
Kilpailujen ylituomari
Hokutoryu-kilpailuissa on nimetty ylituomari, joka vastaa kilpailujen tuomaritoiminnan sääntöjenmukaisuudesta, sujuvuudesta ja puolueettomuudesta. Ylituomarin tehtävä on nimetä ottelutatamien tuomarimiehitys, suorittaa huoltajien, toimitsijoiden ja muiden tuomareiden sääntöpuhuttelu ennen kilpailujen alkua ja toimia kilpailujen juryn kokouksissa puheenjohtajana. Kilpailujen ylituomariksi nimetään yleensä kokenein tai tuomariluokitukseltaan ylin tuomari.
Kilpailujen tuomaristo
Hokutoryu-kilpailuihin kutsutaan ja nimetään riittävä määrä koulutettuja tuomareita. Jokaista ottelutatamia kohden tulee olla vähintään neljä tuomaria. Jokaiselle ottelutatamille nimetään vastuutuomari kyseisen tatamin tuomarimiehityksestä. Mikäli kilpailut on suunniteltu kestäväksi yli 3 tuntia, tulee tuomareita olla riittävästi, jotta tuomareiden lepotauot ovat mahdollisia. Kansainvälisissä kilpailuissa tuomariston tulee koostua eri kansallisuuksista.
Kilpailujen jury
Hokutoryu-kilpailuihin nimetään jury, jossa on vähintään kolme ja enintään viisi henkilöä. Juryn puheenjohtajana toimii kilpailujen ylituomari. Muut jäsenet voivat olla kilpailujen muita kokeneita tuomareita ja / tai kokeneita Hokutoryu ju-jutsukoita. Kansainvälisissä Hokutoryu-kilpailuissa juryn tulee koostua eri kansallisuuksista. Juryn tehtävänä on käsitellä sellaiset kilpailujen kulkuun, sääntöihin ja ottelujen tuomioihin liittyvät asiat joihin ei näistä säännöistä löydy suoraa vastausta, sekä käsitellä mahdolliset protestit. Kilpailujen jälkeen jury voi laatia käsittelemistään asioista raportin ja ehdottaa näihin sääntöihin tehtäviä mahdollisia tarkennuksia tai muutoksia Hokutoryu ju-jutsun tyylisuunnan johdolle.
Muu kilpailuorganisaatio
Hokutoryu-kilpailuihin nimetään läpiviennin, turvallisuuden ja sujuvuuden varmistamiseksi riittävä määrä koulutettuja toimitsijoita, järjestyksenvalvojia ja muita toimihenkilöitä.
Hokutoryu-kilpailujen järjestäjä on velvollinen omalla kustannuksellaan nimeämään kilpailuihin lääkärin. Lääkärin tulee olla kilpailupaikalla otteluiden ajan, ja hänellä tulee olla valmius suorittaa lääketieteellistä arviointia ja antamaan ensiapua loukkaantumis- tai sairauskohtaustapauksissa. Mikäli kilpailupaikalle on mahdollista saada hälyttämällä loukkaantumis- tai sairauskohtaustapauksissa nopeasti ensihoitotasoista apua, tällöin lääkärin asemesta kilpailujen lääkintähenkilönä voi toimia muu ensihoitokoulutuksen saanut henkilö, pois lukien viralliset mestaruuskilpailut ja kansainväliset kilpailut.
Hokutoryu-kilpailuissa kaikkien suoritusta parantavien ja huumaavien aineiden, lääkkeiden, lääkeaineiden ja menetelmien käyttö on kielletty siten, kun ne kansallisten antidopingviranomaisten ja Kansainvälisen Antidopingtoimiston (WADA, World Antidoping Agency) määräysten mukaan on kielletty. Hokutoryu-kilpailuissa antidopingviranomaiset voivat tehdä testaustoimintaa ja kaikki osallistujat ovat velvollisia osallistumaan testeihin siten, kun antidopingviranomaiset määrittelevät. Kilpailujen järjestäjä on velvollinen avustamaan antidopingviranomaisten työtä kilpailupaikalla, ja antamaan näiden käyttöön kilpailupaikalta tiloja, välineitä ja henkilöstöä.
Hokutoryu-kilpailuissa sääntöihin tai ottelujen tuomioihin liittyvät protestit tai valitukset eivät ole sallittuja. Ottelun aikana huoltaja voi huomauttaa ottelun toimitsijoita tai mattotuomaria ainoastaan ns. teknisen virheen osalta. Tekninen virhe voi olla esim. selkeä virhe ajanotossa tai väärän ottelijan julistaminen
voittajaksi. Ottelun jälkeen protestin voi tehdä kilpailujoukkueen johtaja. Protesti tehdään kirjallisena ja osoitetaan kilpailujen jurylle. Protestin luovutuksen yhteydessä maksetaan protestimaksu, jonka suuruuden määrittelee kilpailujen jury. Jury käsittelee protestin, ja mikäli protesti menee läpi, protestimaksu palautetaan protestin tekijälle.
Jos ottelussa syntyy tilanne, jota nämä säännöt eivät kata, se käsitellään ja mattotuomari antaa päätöksen neuvoteltuaan ensin kilpailujen juryn kanssa.
Puh: 09 694 6554 (arkisin 13-20)
Sähköposti:
Tallberginkatu 1 D 59
00180 Helsinki
Cookie | Duration | Description |
---|---|---|
cookielawinfo-checkbox-analytics | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics". |
cookielawinfo-checkbox-functional | 11 months | The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional". |
cookielawinfo-checkbox-necessary | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary". |
cookielawinfo-checkbox-others | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other. |
cookielawinfo-checkbox-performance | 11 months | This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance". |
viewed_cookie_policy | 11 months | The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data. |