Valtion tunnustukset

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain tunnustuspalkinnot henkilöille, jotka ovat tehneet pitkäaikaista ja ansiokasta työtä Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun hyväksi.

Kultainen ansioristi myönnetään erityisen suurista ansioista valtakunnallisen liikuntatoiminnan hyväksi tehdystä työstä. Ansioristi myönnetään pitkäaikaisesta, erityisen ansiokkaasta toiminnasta Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun hyväksi tai valtioiden välisen liikunta- ja urheiluyhteistyön edistämiseksi valtiollisella tasolla tehdystä työstä. Ansiomitali kullatuin ristein myönnetään huomattavasta aluetasolla liikuntakulttuurin hyväksi tehdystä työstä. Ansiomitali myönnetään ensisijaisesti kunta- ja seuratasolla liikuntakulttuurin hyväksi tehdystä työstä, joka on jatkunut vähintään kymmenen vuotta tai eri maiden urheilujärjestöjen välisen yhteistyön edistämiseksi tehdystä työstä. (Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Liikunnan ja urheilun tunnustukset ja ansiomerkit)

Seuraaville henkilöille on myönnetty tunnustukset Hokutoryu ju-jutsun ja Suomalaisen urheilun hyväksi tehdystä työstä: 

 

Liikuntaneuvos, arvonimi
Niiniketo Auvo

Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi
Niiniketo Auvo
Hirvonen Timo

Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansioristi
Väntär Risto, Helsingin ju-jutsuklubi
Kolehmainen Mika, Kuopion ju-jutsuseura
Leisti Mikko, Helsingin ju-jutsuklubi
Nieminen Jari, Hämeenlinnan kamppailukeskus

Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali kullatuin ristein
Aaltonen Mika, Helsingin ju-jutsuklubi
Gardziella Jari, Helsingin ju-jutsuklubi
Gebala Mikael, Pietarsaaren ju-jutsu
Juvonen Keijo, Pietarsaaren ju-jutsu
Kauranen Marko, Lohjan Kamppailukeskus
Käenmäki Antti, Jyväskylän Jigotai
Käenmäki Marika, Jyväskylän Jigotai
Laine Jari, Helsingin ju-jutsuklubi
Lehtonen Kari, Helsingin ju-jutsuklubi
Mantere Mika, Tampereen ju-jutsukoulu
Rintamäki Jarmo, Helsingin ju-jutsuklubi
Tenhunen Kimmo, Helsingin ju-jutsuklubi

Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitali
Alizad Arman, Helsingin ju-jutsuklubi
Agopov Andreas, Helsingin ju-jutsuklubi
Farsimadan Taymor, Helsingin ju-jutsuklubi
Felin Hanna-Riikka, Helsingin ju-jutsuklubi
Florström Kaj, Helsingin ju-jutsuklubi
Hankaniemi Risto, Helsingin ju-jutsuklubi
Hari Tuomo, Helsingin ju-jutsuklubi
Huuskonen Jari-Pekka, Helsingin ju-jutsuklubi
Järvinen Mika, Helsingin ju-jutsuklubi
Järvinen Outi, Helsingin ju-jutsuklubi
Koivisto Tero, Rauman Judoseura Samurai
Kolehmainen Petri, Turun ju-jutsuseura
Leikola Timo, Helsingin ju-jutsuklubi
Nurkse Kimmo, Salon Zanshinkan
Purmonen Timo, Helsingin ju-jutsuklubi
Raassina Sonja, Helsingin ju-jutsuklubi
Rissanen Teemu, Kuopion ju-jutsuseura
Saarikoski Michael, Helsingin ju-jutsuklubi
Tuominen Teresa, Helsingin ju-jutsuklubi
Turunen Jyri, Helsingin ju-jutsuklubi
Väisänen Matti, Helsingin ju-jutsuklubi
Väisänen Nina, Helsingin ju-jutsuklubi

Some