Suomalaisen ju-jutsun alku 

Alun perin ju-jutsua oli esitelty Suomessa jo 1900-luvun alussa, vain muutama vuosi sen jälkeen, kun laji oli rantautunut Eurooppaan. Ruotsalainen Viking Cronholm vieraili Helsingissä, esittelemässä ju-jutsua vuonna 1905. Hänen antikvaarinen kirjakauppansa kustansi myös ensimmäisen suomenkielisen ju-jutsukirjan, joka ilmestyi vuonna 1905. Kirjan nimi on ”Dshiu-Dshitsu, taistelutemppuja”, ja se on käännös vuotta aiemmin New Yorkissa, USA:ssa ilmestyneestä H. Irving Hancockin teoksesta. Vielä tuolloin, lajista ei täällä kuitenkaan innostuttu.

Eräs mielenkiintoinen sattuma, on linkittänyt 1900-luvun alun ju-jutsuun liittyviä tapahtumia Auvo Niiniketoon. Tämä sattuma liittyy Skandinaavian painimestaruuskilpailuihin, jotka pidettiin Tukholmassa vuonna 1901. Näissä kisoissa Carl Allén, joka edusti Helsingin Atleettiklubia, hylättiin sillä perusteella, että hänen taitopainiaan väitettiin jiu-jitsuksi. Noin 70 vuotta myöhemmin Auvo Niiniketo aloitti painoilla harjoittelun Helsingin Atleettiklubin salilla, jossa hän on harjoitellut 1970-luvun alkupuolelta lähtien. Helsingin Ju-jutsuklubi ja Helsingin Atleettiklubi ovat pitäneet salinsa vierekkäisissä tiloissa 1980-luvun puolesta välistä lähtien.

Ju-jutsu rantautuu Suomeen

Ju-jutsu saapui Suomeen Englannin ja Ruotsin kautta 1970-luvulla. Auvo Niiniketo aloitti silloin ju-jutsun harjoittelun Ruotsissa ja lähti aktiivisesti juurruttamaan ju-jutsua suomalaiseen budoelämään.

Auvo Niiniketo kertoo suomalaisen ju-jutsun alkutaipaleesta: ”Budolajit olivat vasta tulollaan Suomeen 1970-luvun alkupuolella. Judo oli jo jollakin tapaa vakiinnuttanut asemansa ja suurella yleisöllä oli siitä jonkinlainen mielikuva.

Karatessa oli ollut jonkin verran kurssi- ja kilpailutoimintaa, mutta sitä pidettiin varsin mystisenä ja täynnä salaisuuksia olevana voittamattomien miesten lajina, jonka harrastajat lyövät yhdellä lyönnillä härän tainnoksiin.

Muutamat tuttavani olivat alkaneet harrastaa karatea ja koska tiesivät, että olin harrastanut nyrkkeilyä kilpailumielessä pikkupojasta alkaen, he tulivat kertomaan ihmeellisiä tarinoita karaten murskaavasta voimasta. Käydessämme yhdessä harjoittelemassa huomasin, että otteleminen heidän kanssaan oli helppoa, etenkin kun he eivät edustaneet lajinsa huippua. Potkut totesin tehokkaiksi, ja niitä myös harjoittelin. Myöhemmin aloin käydä kunnon karateharjoituksissa, jossa jouduin (onneksi) harjoittelemaan myös perustekniikkaa. Otteluharjoitukset olivat kuitenkin lähempänä sydäntä.

Käydessäni harjoitusmatkoilla ruotsalaisella nyrkkeilysalilla, kävin katsomassa myös samassa hallissa sijaitsevaa budosalia. Salissa harjoiteltiin jotain, josta en ollut varma oliko se judoa vai karatea. Minulle kerrottiin, että kysymys oli ju-jutsusta. Minusta homma näytti mielekkäältä; olihan harjoittelussa mukana kaikki tekijät, mitä täydelliseltä kamppailulajilta voitiin edellyttää.

Myöhemmin aloin miettiä, että kyseistä lajia olisi mielenkiintoista päästä harjoittelemaan. Aloin etsiä yhteyksiä ruotsalaisiin ju-jutsun harrastajiin. Yhteyksien löytyminen ei siihen aikaan ollut kovin helppoa ja teinkin monta turhaa ja tuloksetonta yritystä. Keskustelin asiasta Helsingin Voimailijoiden silloisen puheenjohtajan Pekka Uotilan kanssa. Hän muistutti minua ystävästään, joka työskenteli Ruotsin radiossa suomenkielisen toimituksen urheilutoimittajana. Hänet olinkin joskus kilpailumatkoillani tavannut, ja Uotila kehotti minua lähestymään häntä (nimen olen ikävä kyllä jo unohtanut).

Hän järjesti yhteyden erääseen tukholmalaiseen budosaliin, jossa sitten kävin harjoittelemassa. Nyrkkeilyä en enää kilpailumielessä harrastanut, mutta karate tuki mukavasti ju-jutsuharrastusta.

Aloin opettamaan ju-jutsua pienelle tuttavaporukalle Helsingin Voimailijoiden salilla vuonna 1977. Tässä porukassa oli mukana eräs nuori kaveri. Hän on mukana vielä tänäänkin, hän on Timo Hirvonen 8 Dan.

Ruotsalainen ju-jutsukontakti osoittautui järjestäytyneen ju-jutsutoiminnan ulkopuolella toimivaksi huru-ukoksi, ja kehittyminen vaati uusien kontaktien luomista. Myös uusi yhteys löytyi Ruotsista: Svenska Budoförbundet, joka jo tuolloin oli vahva tekijä ruotsalaisessa urheiluelämässä. SBF aloitti yhteistyön juuri perustetun Helsingin Ju-Jutsuklubin kanssa.

Uusi niin kutsuttu ’virallinen’ vyösuoritusjärjestelmä astui voimaan ja vanhat vyöarvot menetettiin. Suomessa vieraili ruotsalaisia kouluttajia, ja heistä ensimmäisenä ruotsalaisen ju-jutsun ’nokkamies’, suurmestari Hans Greger sekä Gregerin luottomiehet Ingemar Sköld ja jo edesmennyt Björn Hornwall. Myös tukholmalainen Mark Aschberg vieraili usein täällä Suomessa. Kävimme Ruotsissa leireillä ja harjoittelemassa viikonloppuisin, ja yövyimme Stockholm Budo-kwain salilla.

Eräällä leirillä Ruotsin Linköpingissä oli vierailemassa englantilainen Richard Morris, joka oli neuvottelemassa ruotsalaisten liittymisestä hänen johtamaansa Maailman Ju-jutsuliittoon, WJJF (World Ju-Jitsu Federation).

Ruotsalaiset eivät tähän liittoon lähteneet vielä tuolloin, mutta me lähdimme. Jälleen menetimme suorittamamme vyöarvot ja uuden jälleen ’virallisen’ järjestelmän mukaisten vöiden suoritus alkoi. Tässä uudessa järjestelmässä tosin pääsimme etenemään melko nopeasti.”