Hokutoryu ju-jutsun vyötekniikkaleiri 4.-5.2.2012 Helsingissä.
Lisää UUTISIA UUTISARKISTOSSA
U U T I S I A
Moskovan leiri
Soke Niiniketo 9. Dan ja Andreas Agopov 3. Dan vierailivat Moskovassa 10.-11.12.2011. He ohjasivat leirin paikallisille ju-jutsukoille.
Leiriin osallistui lähes 300 moskovalaista alan harrastajaa. Aikuisten lisäksi leirillä oli myös junnuryhmiä, joita ohjasi sensei Agopov.
Soke Niiniketo ohjasi aikuisten ryhmät. Tapahtuman järjesti Venäjän ju-jutsuliitto ja käytännön toteutuksesta vastasi ju-jutsu club
Sibirian bars, kyseistä klubia johtaa Suomessakin usein vieraillut Evgeny Gorokhin.
Naisten leiri Teheranissa
Iranissa, uskonnollisen johdon määräyksestä, eivät naiset saa harjoitella yhdessä miesten kanssa. Siellä naisilla on omat klubit missä he harjoittelevat keskenään ilman miehiä. Iranissa naisten Hokutoryu-toiminta on vilkasta ja harrastajia on paljon. Seuroja on useissa kaupungeissa ja suurkaupunki Teheranissa niitä on useita. Suomessakin vieraillut, Teresa Tuomisen luotsaama iranilainen ju-jutsuka, Nahid Rostami, järjesti marraskuun lopussa Teheranin klubillaan naisten leirin. Leiriläiset olivat pääosin hänen klubiltaan. Ohessa kuva leiriltä.
Syysleiri
Hokutoryu ju-jutsun perinteinen syysleiri pidettiin Salossa, Salon urheilutalossa 28.-30.10. Leirin pääkouluttajaksi oli saatu saksalainen ju-jutsulegenda Vlado Schmidt 10. Dan. Hän täytti leirin aikana kunnioitettavat 82 vuotta. Korkeasta iästään huolimatta Schmidt hoiti osuutensa ihailtavan ammattitaitoisesti. Muut kouluttajat olivat Günther Painter Itävalta, Pax Nicholsen Hollanti, Ottar Vassender Norja ja Erik Willems Hollanti. Harjoituksia ohjasivat myös kotimaiset huippukouluttajat Hirvonen, Väntär, Tenhunen ja Kolehmainen. Leirillä tehtiin myös merkittävä junnu-jujutsuteko, kun Salon Zanshinkanin 13-v. Juuso Nurkse suoritti ensimmäisenä Suomessa junnujen ruskean vyön.
Uusia Daneja
Salon leirin yhteydessä oli myös Dan-koetilaisuus. Tilaisuudessa saatiin kaksi uutta mustaa vyötä kun Helsingin ju-jutsuklubin William Pietarinen ja Hämeenlinnan Kushin-Kanin Mika Väänänen suorittivat onnistuneesti 1. Danin testin. 2. Danit suorittivat Hämeenlinnan Takeshi Ogata ja Pasi Myllynen, sekä Vaasan Ville Vuorela ja Pekka Katajamäki.
Terveisiä Bagdadista
Andrei Ambros 4. Dan, lempinimeltään Eestin sonni on työskennellyt sotilas- ja turvatehtävissä Irakissa jo viisi vuotta. Muiden toimiensa ohella hän on opettanut Irakissa Hokutoryu ju-jutsua eri maiden sotilaille. Hän lähettää terveisiä kaikille Hokutoryu Daneille ja kertoo tulevansa vuodenvaihteessa lomalle ja jos tammikuun alussa Helsingissä järjestettävä kenjutsuleiri toteutuu, niin hän osallistuu myös siihen.
Norjan syysleiri
Norjalaiset järjestivät syysleirinsä Bergenissä 21.-23.10. Leiriin osallistui ju-jutsun ja kickboxingin harrastajia kaikista Pohjoismaista, myös Suomesta. Leiriläisiä ohjasi norjalaisten huippujen lisäksi useat tunnetut kansainväliset kouluttajat.
Pääkouluttajat olivat Soke R. Morris Englannista ja Auvo Niiniketo Suomesta. Myös Risto Väntär ja Kimmo Tenhunen ohjasivat leirillä harjoituksia. Potkunyrkkeilijöillä oli myös mahdollisuus osallistua leiripaikalla pidettyihin light contact-otteluihin, joissa arvostelutuomareina olivat Suomen Teresa Tuominen ja Timo Leikola. Tapahtuman järjestämisestä vastasi bergeniläinen budovaikuttaja, Suomessakin usein vieraillut Ottar Vassender.