Lohjalla 17.3. pidetyt Hokutoryu ju-jutsun SM-kilpailut oli kaikin puolin onnistunut tapahtuma. Lohjan Kamppailukeskus onnistui järjestelyissä loistavasti. Kaikesta näki, että 30 v. taivaltaan juhliva seura oli järjestänyt kilpailuja ja tapahtumia ennenkin. Otteluiden taso on joka vuosi noussut ja yleisö sai nähdä todella korkeatasoista kamppailu-urheilua. Ilahduttavaa oli, että mukana oli uusia, nuoria ja lahjakkaita ottelijoita, joista varmasti vielä kuullaan. Viime vuoden mestareista vain Pietarsaaren Annika Jutila onnistui uusimaan mestaruutensa. Naisten parhaaksi valittiin lahjakas ja kovalyöntinen Kuopion Roosa Hautakangas ja miesten parhaaksi Turun Petri Kolehmainen. Kolehmainen ei päässyt otteluissaan helpolla, mutta hän omaa taitoa, luonnetta ja kokemusta ja oli hienoa katsoa kuinka hän ammattimiehen ottein “rakenteli” tilanteita. Varsinaisena yllättäjinä voidaan pitää Pietarsaaren Timo Rajalaa ja Helsingin Vladi Skandebergia. Rajala voitti tiukassa kamppailussa sarjaa viimevuodet hallinneen Helsingin Jari Laineen ja raskaansarjan Skandeberg kukisti niukasti Rauman Tuure Toivolan.