Pietarsaaren juhlaleiri 2012

 
Pietarsaaren ju-jutsu täytti 20 vuotta. Ennen oman seuran perustamista paikkakunnan ju-jutsuaktiivit olivat harjoitelleet paikallisen karateseuran tiloissa noin neljä vuotta. Vaikka Pietarsaari on pieni kaupunki, on ju-jutsuseura silti yksi Suomen menestyksekkäimpiä ju-jutsuseuroja. Siellä on peräti neljä Dan-arvon omaavaa ju-jutsukaa, ja seuran kilpailijat ovat ottaneet kaiken värisiä mitaleja SM-kisoista.
20-v. juhlan päätapahtuma oli juhlaharjoitukset, jonka ohjasivat Soke A. Niiniketo 9 Dan, Shihanit T. Hirvonen 7 Dan, R. Väntär 7 Dan ja K. Tenhunen 6 Dan. Harjoituksiin osallistui n. 50 paikallista ju-jutsukaa. Illalla oli vielä juhlaillallinen, jossa puheita, palkintoja ja tanssia.
Leirillä saatiin myös uusia korkeita vyöarvoja kun 4 Danin arvot myönnettiin menestyksekkäille, pitkän linjan Hokutoryu-vaikuttajille Keijo Juvoselle ja Mikael Gebalalle. Molemmat ovat vaikuttaneet siihen, että ju-jutsutoiminta on aikanaan Pietarsaaressa alkanut. He ovat myös arvostettuja ja päteviä opettajia, jotka opettavat oman seuransa lisäksi myös kansainvälisillä leireillä.