Lockstedt Lager 2015

 

Vuonna 1915 joukko Suomalaisia nuoria miehiä meni Saksaan Lockstedtin leirille saamaan sotilaskoulutusta. 100 vuotta myöhemmin mentiin taas Lockstedtiin leireilemään, nyt ei ollut kysymys jääkärikoulutuksesta vaan ju-jutsuleiristä. Miehetkään eivät olleet nuoria ja naisiakin oli mukana. Oppia ei menty ainoastaan hakemaan vaan nyt mentiin myös opettamaan Hokutoryu ju-jutsua.

Master Norbert Domrösin kotikaupungissaan 29-31.5 järjestämään kansainvälisen ju-jutsuleiriin osallistui joukko alan harrastajia Helsingistä. A Niiniketo 10. Dan ja Risto Väntär 8. Dan olivat myös leirin kouluttajia. Leiriin osallistui ju-jutsukoita Saksan ja Suomen lisäksi myös Tanskasta, Hollannista, Englannista ja Belgiasta.

Hyvin varustettu sali oli rakennettu vanhaan ammustehtaaseen. Salin yhteydessä oli keittiö ja seurustelutilat ja valtaosa leiriläisistä myös yöpyi siellä.