Suomeen ju-jutsu on saapunut Englannin ja Ruotsin kautta. Auvo Niiniketo aloitti ju-jutsun harjoittelun Ruotsissa 1970-luvulla ja lähti aktiivisesti juurruttamaan ju-jutsua suomalaiseen budoelämään. Suomessa ju-jutsua on esitelty ensimmäisen kerran vain muutamaa vuotta myöhemmin kuin ju-jutsun maihinnousu Euroopan mantereelle tapahtui. Ruotsalainen Viking Cronholm vieraili Helsingissä esittelemässä ju-jutsua vuonna 1905, mutta vielä tuolloin lajista ei täällä kuitenkaan innostuttu.
Ensimmäinen suomenkielinen ju-jutsukirja ilmestyi jo vuonna 1905 Lindstedtin antikvaarisen kirjakaupan kustantamana. Kirjan nimi on ”Dshiu-Dshitsu, taistelutemppuja”, ja se on käännös vuotta aiemmin New Yorkissa USA:ssa ilmestyneestä H. Irving Hancockin teoksesta.
Eräs mielenkiintoinen sattuma liittyy Skandinaavian painimestaruuskilpailuihin, jotka pidettiin Tukholmassa vuonna 1901. Carl Allén, joka edusti Helsingin Atleettiklubia, hylättiin noissa kisoissa sillä perusteella, että hänen taitopainiaan väitettiin jiujitsuksi.
Auvo Niiniketo on harjoitellut painoilla Helsingin Atleettiklubin salilla 1970-luvun alkupuolelta lähtien, ja Helsingin Ju-Jutsuklubi ja Atleettiklubi ovat pitäneet salinsa vierekkäisissä tiloissa 1980-luvun puolesta välistä lähtien.
Auvo Niiniketo kertoo suomalaisen ju-jutsun alkutaipaleesta: ”Budolajit olivat vasta tulollaan Suomeen 1970-luvun alkupuolella. Judo oli jo jollakin tapaa vakiinnuttanut asemansa ja suurella yleisöllä oli siitä jonkinlainen mielikuva.
Karatessa oli ollut jonkin verran kurssi- ja kilpailutoimintaa, mutta sitä pidettiin varsin mystisenä ja täynnä salaisuuksia olevana voittamattomien miesten lajina, jonka harrastajat lyövät yhdellä lyönnillä härän tainnoksiin.
Muutamat tuttavani olivat alkaneet harrastaa karatea ja koska tiesivät, että olin harrastanut nyrkkeilyä kilpailumielessä pikkupojasta alkaen, he tulivat kertomaan ihmeellisiä tarinoita karaten murskaavasta voimasta. Käydessämme yhdessä harjoittelemassa huomasin, että otteleminen heidän kanssaan oli helppoa, etenkin kun he eivät edustaneet lajinsa huippua. Potkut totesin tehokkaiksi, ja niitä myös harjoittelin. Myöhemmin aloin käydä kunnon karateharjoituksissa, jossa jouduin (onneksi) harjoittelemaan myös perustekniikkaa. Otteluharjoitukset olivat kuitenkin lähempänä sydäntä.
Käydessäni harjoitusmatkoilla ruotsalaisella nyrkkeilysalilla, kävin katsomassa myös samassa hallissa sijaitsevaa budosalia. Salissa harjoiteltiin jotain, josta en ollut varma oliko se judoa vai karatea. Minulle kerrottiin, että kysymys oli ju-jutsusta. Minusta homma näytti mielekkäältä; olihan harjoittelussa mukana kaikki tekijät, mitä täydelliseltä kamppailulajilta voitiin edellyttää.
Myöhemmin aloin miettiä, että kyseistä lajia olisi mielenkiintoista päästä harjoittelemaan. Aloin etsiä yhteyksiä ruotsalaisiin ju-jutsun harrastajiin. Yhteyksien löytyminen ei siihen aikaan ollut kovin helppoa ja teinkin monta turhaa ja tuloksetonta yritystä. Keskustelin asiasta Helsingin Voimailijoiden silloisen puheenjohtajan Pekka Uotilan kanssa. Hän muistutti minua ystävästään, joka työskenteli Ruotsin radiossa suomenkielisen toimituksen urheilutoimittajana. Hänet olinkin joskus kilpailumatkoillani tavannut, ja Uotila kehotti minua lähestymään häntä (nimen olen ikävä kyllä jo unohtanut).
Hän järjesti yhteyden erääseen tukholmalaiseen budosaliin, jossa sitten kävin harjoittelemassa. Nyrkkeilyä en enää kilpailumielessä harrastanut, mutta karate tuki mukavasti ju-jutsuharrastusta.
Aloin opettamaan ju-jutsua pienelle tuttavaporukalle Helsingin Voimailijoiden salilla vuonna 1977. Tässä porukassa oli mukana eräs nuori kaveri. Hän on mukana vielä tänäänkin, hän on Timo Hirvonen 8 dan.
Ruotsalainen ju-jutsukontakti osoittautui järjestäytyneen ju-jutsutoiminnan ulkopuolella toimivaksi huru-ukoksi, ja kehittyminen vaati uusien kontaktien luomista. Myös uusi yhteys löytyi Ruotsista: Svenska Budoförbundet, joka jo tuolloin oli vahava tekijä ruotsalaisessa urheiluelämässä. SBF aloitti yhteistyön juuri perustetun Helsingin Ju-Jutsuklubin kanssa.
Uusi niin kutsuttu ’virallinen’ vyösuoritusjärjestelmä astui voimaan ja vanhat vyöarvot menetettiin. Suomessa vieraili ruotsalaisia kouluttajia, ja heistä ensimmäisenä ruotsalaisen ju-jutsun ’nokkamies’, suurmestari Hans Greger sekä Gregerin luottomiehet Ingemar Sköld ja jo edesmennyt Björn Hornwall. Myös tukholmalainen Mark Aschberg vieraili usein täällä Suomessa. Kävimme Ruotsissa leireillä ja harjoittelemassa viikonloppuisin, ja yövyimme Stockholm Budo-kwain salilla.
Eräällä leirillä Ruotsin Linköpingissä oli vierailemassa englantilainen Richard Morris, joka oli neuvottelemassa ruotsalaisten liittymisestä hänen johtamaansa Maailman Ju-jutsuliittoon, WJJF (World Ju-Jitsu Federation).
Ruotsalaiset eivät tähän liittoon lähteneet vielä tuolloin, mutta me lähdimme. Jälleen menetimme suorittamamme vyöarvot ja uuden jälleen ’virallisen’ järjestelmän mukaisten vöiden suoritus alkoi. Tässä uudessa järjestelmässä tosin pääsimme etenemään melko nopeasti.