JU-JUTSULEIRI SIPERIASSA

Siperiassa järjestetään vuosittain suuri ju-jutsuleiri, leiripaikka vaihtuu vuosittain. Paikan vaihto ei ole mikään yksinkertainen asia, sillä kysymys on hieman Eurooppaa suuremmasta alueesta. Tämänvuotinen ju-jutsuleiri pidettiin Amurin alueella, Blagoveshchenskin kaupungissa. Pakkastakin oli riittävästi, päivällä -20 c ja yöaikaan tuplasti enemmän. Kaupunki on Amurjoen varrella, joki on rajajoki, jonka toisella puolella on kiinan Matshuria. Siperiassa kaikki on suurta, Amurin autonominen alue on pinta-alaltaan hieman ranskaa suurempi. Leirin pääkouluttajaksi oli kutsuttu Soke A Niiniketo 9 Dan, muut kouluttajat olivat, Venäjän päävalmentaja Georgy Kukoverov ja Siperian ju-jutsun johtaja Oleg Pakgratov. Leiri ja Soke Niiniketo saivat paljon huomiota paikallisissa tiedotusvälineissä, useat lehdet ja peräti kuusi televisiokanavaa uutisoivat leirin ja  Soke Niinikedon haastattelut. Leiriin osallistui useita satoja ju-jutsukoita, sekä rajavartioston ja tullin erikoisjoukkoja, mukana oli myös toista sataa junioria. Siperialaiset ju-jutsukat ovat muiden Venäläisten ju-jutsukoiden tavoin hyvin kilpailupainotteisia. Ju-jutsun lisäksi he kilpailevat erilaisissa vapaaottelukisoissa, sekä potkunyrkkeilyssä, 5-9 vuoden ikäiset ju-jutsun lisäksi Kyokushin Karatessa.

Siperiassa järjestetään vuosittain suuri ju-jutsuleiri, leiripaikka vaihtuu vuosittain. Paikan vaihto ei ole mikään yksinkertainen asia, sillä kysymys on hieman Eurooppaa suuremmasta alueesta. Tämänvuotinen ju-jutsuleiri pidettiin Amurin alueella, Blagoveshchenskin kaupungissa. Pakkastakin oli riittävästi, päivällä -20 c ja yöaikaan tuplasti enemmän. Kaupunki on Amurjoen varrella, joki on rajajoki, jonka toisella puolella on kiinan Matshuria. Siperiassa kaikki on suurta, Amurin autonominen alue on pinta-alaltaan hieman ranskaa suurempi. Leirin pääkouluttajaksi oli kutsuttu Soke A Niiniketo 9 Dan, muut kouluttajat olivat, Venäjän päävalmentaja Georgy Kukoverov ja Siperian ju-jutsun johtaja Oleg Pakgratov. Leiri ja Soke Niiniketo saivat paljon huomiota paikallisissa tiedotusvälineissä, useat lehdet ja peräti kuusi televisiokanavaa uutisoivat leirin ja  Soke Niinikedon haastattelut. Leiriin osallistui useita satoja ju-jutsukoita, sekä rajavartioston ja tullin erikoisjoukkoja, mukana oli myös toista sataa junioria. Siperialaiset ju-jutsukat ovat muiden Venäläisten ju-jutsukoiden tavoin hyvin kilpailupainotteisia. Ju-jutsun lisäksi he kilpailevat erilaisissa vapaaottelukisoissa, sekä potkunyrkkeilyssä, 5-9 vuoden ikäiset ju-jutsun lisäksi Kyokushin Karatessa