Jyväskylän Jigotain ju-jutsu -jaos järjesti syyskauden peruskurssin päättäneen seuraleirin lauantaina 26.11.2022, ohjaajana Juho Nieminen 1. Dan Espoosta. Leirin ohjelmassa oli kaksi harjoitusta, ensimmäisessä harjoituksessa sensei Nieminen opetti pystyottelutekniikkaa, mm. vartalolyöntien ja alapotkujen käyttöä sekä erilaisia tekniikoita potkuja vastaan. Treeneissä pidettiin kovaa tahtia ja sykettä yllä erilaisilla kamppailunomaisilla harjoitteilla. Toisessa harjoituksessa keskityttiin voimankäyttöön, esim. erilaisiin hallinta- ja kiinniottotilanteisiin. Lisäksi harjoiteltiin pistoolin käyttöä mm. ampuma-asennon, aseotteen ja aseen kanssa liikkumisen näkökulmasta. Leirille osallistui yhteensä 52 ju-jutsukaa, järjestävän seuran lisäksi Mikkelistä, Turusta, Vaasasta, Riihimäeltä ja Espoosta. Leirillä keltaisen vyön suoritti yhteensä 21 uutta ju-jutsukaa Jyväskylästä ja Mikkelistä.