EESTIN SYYSLEIRI 2009

Eestin Ju-jutsuliitto ja Ju-jutsu Club Goshin järjestivät 21-22.11. Sensei Jaak Kabritsin johdolla ju-jutsun syysleirin Tallinnassa. Leiri pidettiin sisäministeriön dojolla ja ohjauksesta vastasivat suomalaiset ja eestiläiset kouluttajat. Leirillä oli, kuten kaikilla leireillä, myös värillisten vöiden kokeet.

 Leirin harjoituksiin osallistui myös muutamia värillisiä vöitä Suomesta. Lauantai-iltana eestiläiset isännät järjestivät suomalaisille ruokailun idyllisessä maalaisravintolassa Tallinnan ulkopuolella. Sattumoisin paikan kokkikin oli Hokutoryun keltavyö, joten ruoan taso oli myös sen mukaista. Eestiläiset järjestävät tasokkaita Hokutoryu-tapahtumia ja sinne on edullista ja vaivatonta matkustaa. Suomalaisten kannattaisi jatkossa enemmän hyödyntää heimoveljien Hokutoryu-tarjontaa.

 

LEIRI JA OHJAAJAKURSSI OULUSSA

Oulussa 14-15.11. pidetyn leirin yhteydessä oli myös ohjaajakurssi Oulun Hokutoryu ju-jutsu ry :n uusille kouluttajille. Kurssin kouluttajana oli Shihan Kimmo Tenhunen 6 dan. Kurssin läpäisi 14 aloittelevaa ju-jutsukouluttajaa. Kouluttajat tulevat todella tarpeeseen, sillä uuden salin ja tehokkaamman tiedottamisen johdosta on seuran aktiiviharrastajien määrä kasvanut räjähdysmäisesti.

VYÖTEKNIIKKALEIRI 2010

Hokutoryun perinteinen vyötekniikkaleiri pidettiin Tampereen Nääshallissa 30-31.1. 

Lue lisää ...